Viime viikonloppuna kiersin vähän Tansaniaa. Kävin Lake Manyaralla, Ngorongorossa ja Tarangiressa. Näin paljon eläimiä ja ihanaa Afrikkaa. Nyt tulee kuvia.
Lake Manyara
Ngorongoro
Tarangire
tiistai 30. huhtikuuta 2013
tiistai 23. huhtikuuta 2013
Hakuna matata
Heivaan! On ollut tässä vähän kiirettä ja muuta niin en ole oikein ehtinyt tätä päivittää. Mutta, olen taas vähän kipeänä. En pahasti mutta vähän. Viime päivät ovat silti olleet oikein iloisia! Viikonloppuna pääsen safarille leijonia metsästämään. Tuntuu että aika menee vähän liian nopeaa. Tässä kaksi kuvaa työpaikaltani ja yksi kuva muualta. Hehee
torstai 18. huhtikuuta 2013
keskiviikko 17. huhtikuuta 2013
Pole sana
Taas täällä. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä tuli kova kuume ja muut hauskat asiat. Jouduin sitten ensiapuun ja tiputukseen. Siellä meni maanantai. Malariaa epäiltiin mutta ei onneksi ollut. Jännittävä kokemus kyllä. Nyt alan olla jo kunnossa. Huomenna töihin!
perjantai 12. huhtikuuta 2013
Kobe
Ihanaa täällä on kilpikonnat! Pieni Päivi-vauva ja isänsä Hemmo. Hemmo rakastaa ihmisiä! Sitä olen tänään hoivannut.
Unique batik
Tänään oli eka työpäivä. Kauppa on pieni ja työntekijät kivoja. Järjestelin hyllyjä ja luonnostelin uusia malleja tuotantoon.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

































